Bach kukkauuteterapia

Kukkauutteet ovat kasveista eristettyjä aineita joita käytetään monissa arjen elämää hankaloittavissa tilanteissa (pelot, aggressio, epävarmuus, ylikierroksilla käynti, keskittymisvaikeudet).
Uutteita voidaan suositella myös useimpien fyysisten sairauksien ja oireiden tukihoidoksi. Nykyään on jo tunnettu tosiasia että sairaus muuttaa ihmisen ajattelua ja vaikuttaa paranemisprosessin etenemiseen- suuntaan jos toiseenkin.
Toisaalta taas ajatukset- etenkin toistuvat negatiiviset tai pessimistiset saattavat synnyttää ihmisessä biokemiallisia reaktiomalleja jotka vaikuttavat puolustus- ja toimintajärjestelmäämme hyvinkin konkreettisesti (esim. stressin pitkäaikaisvaikutukset = adrenaliinin ylituotannon aiheuttamat muutokset hermoston ja mm. suoliston limakalvojen/ruoansulatuksen ja rasva-aineenvaihdunnan sekä hormonaalitoiminnan alueilla).
Kukkaterapiauute toimii signaalina psyykelle "avaten" mieltä toisenlaisille toiminta- ja ajatusmalleille. Uutteet eivät lamaa tai muuta aivotoimintoja. Uutteista ei voi tulla riippuvaiseksi eivätkä ne aiheuta sivuvaikutuksia. Hoitojaksot ovat lyhyitä, muutamia päiviä tai viikkoja. Suosittelemme !
Myös luennot aiheesta.